Samppanja ja muut kuohuviinit

24/07/2018 0 By admin
Samppanja ja muut kuohuviinit

Kuohuviini on monille tuttu juhlajuomana ja sitä nähdään myös moottoriurheilukilpailuiden palkintokorokkeilla, kun kuskit roiskuttavat juhlajuomaa. Heti alkuun on syytä muistuttaa, että samppanja on kuohuviini, mutta kaikki kuohuviinit eivät suinkaan ole samppanjaa. Muita tunnettuja kuohuviinejä ovat esimerkiksi italialainen prosecco ja espanjalainen cava. Tämän lisäksi kuohuviinejä tehdään ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Argentiinassa ja Australiassa. Samppanjaksi on luvallista kutsua ainoastaan kuohuviiniä, joka on valmistettu Ranskassa Champagnen viinintuotantoalueella, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Pariisista itään päin.

Samppanjoiden välillä on myös eroja. On sanottu, että samppanjat eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Kaikilla isoilla samppanjataloilla on oma tyylinsä, jonka voi oppia tunnistamaan. Samppanjaa maistellessa on syytä kiinnittää huomiota kupliin, sillä niiden perusteella voi päätellä paljon. Huomiota ei tosin tule juurikaan kiinnittää siihen, miltä kuplat näyttävät, vaan miltä ne suussa tuntuvat. Mikäli samppanjan kuplat ovat hienostuneita ja pehmeitä sekä kuohkeita ja kermaisia, on kyseessä laadukas samppanja. Kuplien merkitystä ei siis voi väheksyä.

Samppanjan historiaa

Samppanjalla on komea historia, sillä se on ollut kuninkaallisten juoma varhaisista ajoista lähtien. Juoma kehittyi pitkän ajan kuluessa, sillä viiniä viljeltiin Champagnen maakunnassa jo Rooman valtakunnan aikana. Vakiintuneeksi toiminnaksi viininviljely muodostui 500-luvulla ja juoma saavutti suosiota mahtimiesten ja varakkaiden keskuudessa. Yksi valtti viinille oli Champagnen maakunnan läheisyys Pariisiin. Uskotaan, että samppanja esiteltiin kuninkaallisessa hovissa ensimmäistä kertaa Henrik IV:n toimesta. Samppanjan mainetta kasvatti hallintokaudellaan 1643-1715 aurinkokuningas Ludvig XIV, joka nautti viineistä pääasiassa ainoastaan samppanjaa.

Aurinkokuninkaan myötä samppanjasta tuli suosittua juomaa hovissa ja se tuli muotiin myös Ranskan ulkopuolella Lontoossa. On kuitenkin syytä huomata, että nykyiseen kuplivaan juomaan verrattuna tuon ajan samppanja oli hyvin hapokasta punaviiniä, eikä siinä ollut kuplia. Merkittävän panoksen samppanjan kehitykseen antoi ranskalainen benediktiiniläismunkki Dom Pérignon (1638–1715), ja häntä pidetään samppanjan yksittäisistä kehittäjistä merkittävimpänä. Pérignon kiinnitti huomionsa korjuu- ja puristusmenetelmiin: hän kehitti tekniikoita siten, että valkoista samppanjaa oli mahdollista tehdä punaisista rypäleistä.

Tynnyreistä pulloihin

Pérignon havaitsi tutkimuksissaan, että rypäleet oli poimittava aamuisin. Puristimet oli puolestaan kuljetettava lähelle korjuualuetta. Viininteosta innostunut munkki alkoi myös erotella puristuksen aikana syntyviä mehuja ja kehitti sekoitustekniikoita. Pérignon havaitsi viinin säilyvän paremmin pullotettuna kuin tynnyrissä. Hänen uransa kesti 47 vuotta, ja sen aikana hän kehitti esimerkiksi erilaisia korkkeja, viiniköynnösten hoitoa, kellarointia sekä useita erilaisia valmistustekniikoita. Hän ei ollut kuplien ystävä ja pyrki estämään viinin kuplimisen, mutta viimeisinä vuosinaan hän kuitenkin testasi ja myi kuplivaa samppanjaversiota.

Poreileva samppanja löi itsensä läpi ensiksi Englannissa, jossa oli keksitty lisätä juomaan pullotuksen yhteydessä sokeria, mikä käynnisti toisen käymisen. Tämän mahdollisti englantilaisten kehittämä viinipullo, joka oli aikaisempaa vahvempi. Kuplat pysyivät mysteerinä aina vuoteen 1776 saakka, jolloin ne tunnistettiin hiilidioksidiksi. Samppanjan poreileva muoto oli suosittua Englannissa, mutta Ranskassa asia oli toisin.

Tilanne muuttui vasta vuonna 1728, jolloin kuningas Ludvig XV päätti sallia samppanjan myynnin poreilun mahdollistavissa pulloissa. Tämän päätöksen seurauksena kuohuvan samppanjan myynti alkoi seuraavana vuonna.

Samppanja kehittyy ja nimi suojataan

Poreilun mahdollistaviin pulloihin ei ollut aina luottaminen, sillä heikosti tehdyt pullot saattoivat räjähtää sisällä syntyneen paineen vaikutuksesta. Tiedetään, että pullojen räjähdykset aiheuttivat jopa kuolemia. Tilanne parantui vuonna 1836, jolloin apteekkarina työskennellyt André Francois kehitti menetelmän, joka mahdollisti viinin sokeripitoisuuden mittaamisen luotettavasti. Tämän innovaation myötä pullojen räjähtämisongelma katosi lähestulkoon kokonaan ja poreilu saatiin kontrolliin. Seuraava merkkipaalu oli vuosi 1874, jolloin markkinoille tuotiin ensimmäinen myyntiin suunnattu kuiva samppanja: aiemmin samppanja oli ollut aina makeaa.

Kuiva samppanja löysi kuluttajat ja se syrjäytti tulevien vuosikymmenten aikana makean samppanjan. Samppanjan yleistyminen ei kuitenkaan tapahtunut nopeasti, vaikka se oli hovien suosiossa, sillä vielä 1850-luvun alkuvaiheessa Champagnen alueen viinitarhojen tuotannosta peräti kaksi kolmasosaa oli punaviiniä samppanjan sijaan.

Samppanjan historiassa merkittävä vuosi on 1891, jolloin Espanjan Madridissa sovittiin ensimmäisestä sopimuksesta, joka takasi samppanja-nimen ainoastaan Champagnen alueen viineille. Samppanjan myynti kasvoi toisen maailmansodan jälkeen, mutta koska se on luksustuote, on se altis suhdannevaihteluille.

Samppanjan valmistus

Tuotantoalueen lisäksi lait määrittävät myös sen, mitä rypälelajikkeita ja valmistusmenetelmiä samppanjassa saa käyttää. Samppanjan valmistuksessa käytettävät kolme pääasiallista rypälettä ovat valkoinen Chardonnay sekä punaiset Pinot Meunier ja Pinot Noir. Kyseisiä rypäleitä on mahdollista käyttää niin yhdessä kuin yksinäänkin. Samppanjat valmistetaan méthode traditionnelle -menetelmällä, eli kyseessä on perinteinen kuohuviinimenetelmä. Tässä menetelmässä normaalin alkoholikäymisen jälkeen tapahtuu toinen, eli hiilidioksidikäyminen Tämä tapahtuu suljetuissa pulloissa. Valmistusmenetelmä, rajattu tuotantoalue sekä kova kysyntä ovat eräitä syitä samppanjan korkeaan hintaan.

Champagnen alueen viinitarhat

Champagnen alueen viinitarhojen alla on paksu kalkkikerros ja kasvualustana se on erittäin niukka. Alueen etuina ovat kuitenkin esimerkiksi kasvualueen huokoisuus ja veden saannin tasaisuus. Erityinen maaperä antaa myös rypäleille omaleimaisuutta. Alueelta löytyy kaikkiaan 15 000 viljelijää ja pinta-alaa on käytetty viljelyyn peräti yli 32 000 hehtaarin verran. Keski-iältään köynnökset ovat 15 vuotta vanhoja, joskin jotkut viljelevät yli 30-vuotiaita köynnöksiä. Vanhojen köynnösten viljely on työlästä ja sato pieni, mutta laatu korkea.